ASIANTUNTIJAMME

Asiantuntijoillamme on laaja kokemus liiketoiminnan kehittämisen eri osa-alueilta. Meillä on yhteensä kymmenien vuosien kokemus yritystoiminnan konsultoinnista ja yrityspalvelujen tuottamisesta. Emme kuitenkaan ole olleet konsultteja koko työuraamme, vaan hankkineet käytännön kokemusta ja kannuksia kymmenien vuosien verran esimerkiksi yritysten johtamisen, kansainvälistämisen, liiketoiminnan kehittämisen sekä markkinoinnin ja myynnin tehtävissä.

Emme ole teoreetikkoja, vaan meillä on projektien toteuttamisessa vahva käytännöllinen ote. Meille on oleellista toteuttaa asiakkaillemme sellaista konsultointia, järjestelmiä, selvityksiä ja suunnitelmia, joita pystytään kunnolla hyödyntämään liiketoiminnassa, myös asiakkaan itsensä toteuttamana. Tavoitteemme on, että asiakas oppii prosessissa ja pystyy toteuttamaan jatkossa kehitystoimia myös itsenäisesti. Tunnettu tosiasia on, ettei kannettu vesi kaivossa pysy.

 

KONSULTIT

PEKKA KANTOLA, Senior Consult, Partner, tj (DI)

Toimintajärjestelmät, liiketoimintamallit, strategian ja johtamisjärjestelmien kehittäminen. ELY Kasvu ja uudistaminen sekä TRIOplus -konsultti. Business Finland (Tekes) innovaatioseteli -konsultti. Pekka toimii Oulusta käsin. 044 7777 585.

https://fi.linkedin.com/in/pkakantola

 

TAITO KURVINEN, Senior Consult, Partner, (DI)

Talous, tuottavuus, laatu, johtaminen ja toimintajärjestelmät. ELY Tuottavuus ja talous sekä Johtaminen ja henkilöstö -konsultti. Business Finland (Tekes) innovaatioseteli -konsultti. Taito toimii Oulusta käsin. O 040 5286 734.

http://fi.linkedin.com/pub/taito-kurvinen/6/109/717

 

MIKKO PESONEN, Senior Consult, Partner, (KTK)

Alkavat yritykset, kaupallistaminen, innovaatiot, palvelut, markkinointi ja tutkimukset. TRIOplus -konsultti. Yrittäjyysbuusti 2.0 sekä CityIoT -hankkeiden konsultti Pirkanmaalla. TE-starttirahalausuntojen tekijä Pohjois-Pohjanmaan ja Satakunnan alueilla. Business Finland (Tekes) innovaatioseteli -konsultti. Mikko toimii Oulusta ja Tampereelta käsin. 044 0321 297.

https://fi.linkedin.com/in/mikkopesonen

 

SEPPO KAIJALAINEN, Senior Consult, Partner, (ekonomi, FM, eMBA)

Liiketoiminnan analysointi ja kehittäminen, erityisesti alkavat yritykset. Talouden suunnittelu ja liiketoiminnan kasvattaminen. ELY Analyysi -konsultti. TE-starttirahalausuntojen tekijä Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin alueilla. Seppo toimii Oulusta käsin. 045 2714 995.

http://fi.linkedin.com/pub/seppo-kaijalainen/76/9a5/495

 

TIMO VANHAPIHA, Senior Consult, (DI)

Alkavat yritykset, kehittämissuunnitelmat, tuotannolliset yritykset, matkailu, prosessien kehittäminen. ELY Analyysi sekä Kasvu ja uudistaminen -konsultti. TE-starttirahalausuntojen tekijä Lapin alueella. Timo toimii Rovaniemeltä käsin. 0400 823 525.

 

TIMO SUOMINEN, Senior Consult, (DI)

Alkavat yritykset, kehittämissuunnitelmat, markkinointi, myynnin ja prosessien kehittäminen. TE-starttirahalausuntojen tekijä Satakunnan alueella. Yrittäjyysbuusti 2.0 sekä CityIoT -hankkeiden konsultti Pirkanmaalla. Business Finland (Tekes) innovaatioseteli -konsultti. Timo toimii Tampereelta käsin ja toimintakenttänä on ensisijassa Pirkanmaa ja Satakunta. 050 4874 801.

 

PETRI LUUKKONEN, Senior Consult, (FM)

Kehittämissuunnitelmat, myynnin ja prosessien kehittäminen, matkailualan monipuolinen yrityskehitys, kauppa ja palveluliiketoiminta. ELY Analyysi sekä Kasvu ja uudistaminen -konsultti. Petri toimii Oulusta käsin ja toimintakenttänä on ensisijassa Pohjois-Pohjanmaa, Lappi ja Kainuu. 0400 300 552.

 

ADVISORS
TAPANI RAAPPANA, Senior Advisor, Partner, (DI)

Korkean teknologian tuotesuunnittelu, tuoteportfolioiden hallinta, kansainvälinen liiketoiminta ja myynti. ELY Uudistaminen -konsultti. 040 5599 062.
MATTI PULKKA, Senior Advisor, (HTK)

Laadunhallinta, johtamisen kehittäminen, laatustandardien vaatimukset ja IMSProcess -toimintajärjestelmä. 044 5832 376.