Toiminnan, varsinkin liiketoiminnan kehittäminen onnistuu parhaiten ykkösketjun ammattilaisen tuella.
Liikkeenjohdon konsultointi on Oulu Business Networks (Oulun B&N Yhtiöt Oy) eli lyhyemmin OBN’n leipälaji. Toimimme mm. Oulun, Lapin, Kainuun, Savon, Pirkanmaan ja Satakunnan alueilla. Kehitämme yritysten liiketoimintaa monipuolisesti ja autamme yrittäjäksi aikovia liike-, tuote- ja palveluideoiden suunnittelussa ja toteuttamisessa. Toimintaamme kuvaa tiivis asiakasyhteistyö sekä joustava verkottuminen eri toimijoiden kesken, parhaan tuloksen saavuttamiseksi asiakkaillemme. Asiakkaamme edustavat kaikkia toimialoja, niin uuden teknologian kuin perinteistenkin toimialojen alueilla, ja heidän mielestään olemme reilu kumppani, jonka toimintaan voi luottaa. Palvelemme asiakkaitamme aina laadukkaasti ja hyvällä asenteella.
Asiantuntijoillemme on kertynyt laaja kokemusta liiketoiminnan kehittämisen eri osa-alueilta. Meillä on yhteensä kymmenien vuosien kokemus yritystoiminnan konsultoinnista ja yrityspalvelujen tuottamisesta. Asiantuntijamme ovat korkeasti koulutettuja sekä hankkineet täydennyskoulutusta erityisesti yritysneuvonnan ja toteuttamisen tueksi. Asiantuntijamme ovat suorittaneet mm. Yritysneuvojan erikoisammattitutkinnon (YNEAT) ja kansainvälisen Liike-elämän ja johdon konsultoinnin (LJK) tutkinnon ja on oikeutettu käyttämään nimikettä Certified Management Consultant (CMC). Emme kuitenkaan ole teoreetikkoja emmekä olleet konsultteja koko työuraamme, vaan hankkineet käytännön kokemusta ja kannuksia kymmenien vuosien verran esimerkiksi yritysten johtamisen, kansainvälistämisen, liiketoiminnan kehittämisen sekä markkinoinnin ja myynnin tehtävissä.
Meille on tärkeää käytännönläheisyys ja asiakkaan auttaminen. Tavoitteemme on, että asiakas oppii prosessissa ja pystyy toteuttamaan jatkossa kehitystoimia myös itsenäisesti. Tunnettu tosiasia on, ettei kannettu vesi kaivossa pysy.
Asiantuntijoillamme on pätevä koulutustausta, vankka työelämässä hankittu kokemus sekä ammattitaito konsultoinnista. Tutustu asiantuntijoihimme!
Osaamisemme ja koulutuksemme on todennettu useissa julkisissa kilpailutuksissa ja meillä on pitkä kokemus liiketoiminnan kehittämisestä.
Laatupalautteet puhuvat puolestaan: asiakkaamme ovat poikkeuksetta arvioineet palvelumme täydelliseksi tai erittäin hyväksi. Referenssiluettelomme on pitkä ja sisältää myös erittäin hyvin menestyneitä yrityksiä, myös pörssiyhtiöitä.
Teemme kehittämistyötä asiakkaamme liiketoiminnan parhaaksi. Kokemuksen kautta meille on syntynyt erittäin kattava osaaminen eri liiketoiminta-aloilta sekä eri kokoisista yrityksista. Sekä tuotteista että palveluliiketoiminnasta. Tästä on helppo ammentaa myös sinun parhaaksesi.
Asiakkaamme ovat todenneet, että olemme reilu liiketoiminnan kehittämisen kumppani, johon voi luottaa.
Arvioimme yrityksesi nykytilan ja selvitämme mahdolliset kehittämistarpeet.